KYLLÄ SIPERIA OPETTAA
Elämäni ensimmäinen opintokurssi ja
vapaaehtoinen matkani Tohtori Shivagon pakomatkamaisemissa oli mieliin painuva.
Tästä pitäisi tehdä kunnon matkakertomus. Alku laukaus tulikin
jo pääsivulla ja laiskuus lisäsivuilla. Olisi niin paljon kerrottavaa
että heti alkulauseen jälkeen iski halvaus, tai sanottakoon Siperian kylmyys
valtasi käsikirjoittajan mielen.
Yksi kuva kertoisi enemmän kuin tuhat sanaa ja
niitä halauaisikin näyttää. En enää kehtaa valittaa
etten osaa ladata niitä näille sivuille, mutta en todellakaan ole oppinut
vieläkään vaikka sanotaan, että Siperia opettaa. Ollaan nyt
kuitenkin vielä jonkin aikaan kärsivällisiä ja katsotaan, voihan
se ihme tapahtuakin.
Tämän jutun on ihan pakko kertoa. Matka
oli konserttimatka ja olin yksi esiintyjistä. Konsertit pidettiin Krasnojarskin
suurimmassa urheilu ja konsertti hallissa. Tämän hallin johtja Vladimir
Georgijevitz Schvakoff halusi heti tavata minut. Hänen kaikista saavutuksista
en nyt mainitse, mutta valokuvia katsoessa rintapielissä kilokaupalla roikkuvat
kunniamerkit antava osviitta pitkästä ja kirjavasta urasta. Kertoo olevansa
Donin kasakoiden jälkeläinen ja totta tosiaan siltä tuo "Stenka
Rasin" näyttikin. Jututkin olivat samanlaiset. Tämä kai selitti
hänen vuolaan rakkauden tunnustuksen minun taiteeseeni. Hän lahjoittaa
minulle oman kirjansa ja yhden monista levyistään joita on äänittänyt.
Ei hän mikään laulaja ole, mutta matala basso on halunut tallentaa
musikkimieltymyksensä muidenkin kuultavaksi. Siihen hän kirjoitti mietteensä
minusta:
Viktor Klimenkolle, nuoruuteni epäjumalalle jonka
laulut ovat talletetut mankkakeloille arkistossa. Oli erikoisen mielyttävää
kuulla lauluanne. Me olemme kasakoita. Teitä kunnioittaen Vladimir Schvakoff.
Sitten hän heti kysyi onko äänitteitäni
CD:llä. Onneksi olin ottanut mukaan tupla kokoelmani AJOMIES. Sitten hän
raahasi minut karhumaisella otteella toimistoonsa ja valokuvautti meidät sihteeritytön
toimesta oikein kahdella kameralla. Osoitti mutkaktonta mielipidettään
ilmaisemalla kantansa, että osuuteni konsertista oli aivan liian pieni. En
voi muuta sanoa kuin että kaiketi Siperia oli kasvattanut miehen näin
änkyräksi.
Tietysti kaikki tuo hämmentää ja herättää
kysymyksiä miten paljon kiellettyä emigranttia kuunneltiinkaan kommareiden
johtoportaissa.
Kaupungin historia kiinnosti minua erikoisen paljon,
sillä kasakoilla oli siinä suuri rooli. Kävin katsomassa taiteilija
Surikovin synnyin kotia. Kun museon opas sai kulla että vieras oli tunnettu
taiteilija lännestä ja vieläpä kasakka kuten Surikovkin, niin
sain erikoisen tarkan kuvauksen kaikesta historiikista. Saimpa normaalista poiketen
kosketella museon esineisiin ja mennä kielletyille alueille koskettelemaan
taiteilijan jäämistöä. Surikov kuuluu Venäjän arvostetuimpien
taiteilijoitten joukkoon. Hän rakasti musiikkia ja piti kodissaan konserttejaan.
Jollei hän maalannut niin hän soitti kitaraansa. Tämä soitin
riippui seinällä. Kaunis seitsenkielinen kitara. Kumpa tekin näkisitte
ne kuvat ja saisitte kokea Siperian historian havinaa.
Toivon että voisin myöhemmin kertoa lisää
saatuani kuvat valokuvakehittämöstä.
Olemme kovaa vauhtia lähestymässä taas
kerran talvea. Mieleen nousee helpotus kun ajattelee, ettei Suomessa sentää
pakkanen pure 40-50 "voltin" jäisillä hampailla.
Syysterveisin
kirjoitti Viki
kommentoi sähköpostilla
Copyright © 2004 Viktor Klimenko
