Laulaja Kasakka Näytteliä
 
Esiintymistilaukset Levyt Kirjat
 
Salapoliisi I.Viki
 
Leiri muuttaa
 
 
Keskustele
 
English
 
Viki-Shop
 
 
 
 
 
 
 

                                                                                                           

JTT 
Päivitetty 23.09.2008  Uudet kirjoitukseni eivät aina ole alkupäässä 

 

UUSI ”VILLITYS” Suomessakin.

Eräissä uskovissa on herännyt geenitutkimusten myötä valtava uteliaisuus tietää, onko heillä juutalaiset juuret. Olen itsekin joutunut eräille listoille koskien sukututkimuksia. Tämän hetkisten geenitutkimusten mukaan on vielä pitkähkö matka tarkkoihin tuloksiin pääsemisessä. Siksi tähän ajoittain hyvinkin turhaan ja kalliiseen harrastukseen kannattaisi laittaa jäitä hattuun, varsikin kun jo Amerikassakin on siihen puututtu epäterveenä rahastuksena.


1 Tim. 1:3-4 …. käskeäksesi eräitä kavahtamaan, etteivät vieraita oppeja opettaisi eivätkä puuttuisi taruihin ja loputtomiin sukuluetteloihin, jotka pikemminkin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta, joka perustuu uskoon, niin kehotan nytkin.

Paavali puuttuu vakavaan asiaan koska PH on halunnut sen uuteen testamenttiin. Tässä on kyse samasta asiasta johon Jeesuskin tarttui. Kun hän kehotti juutalaisia tekemään parannusta niin nämä ihmettelivät mistä ja miksi, koska sanoivat olevansa Abrahamin jälkeläisiä. He siis uskoivat Jumalan antamaan lupaukseen että Abrahamin siemenestä syntyneet perivät taivasten valtakunnan. Tästä syystä tutkittiinkin sukuluetteloita tarkkaan, koska uskottiin siinä olevan pelastuksen. Toki sukuluetteloilla on oma merkityksensä mutta se ei  vaikuta pelastukseen koska  Paavali kirjoittaa Timoteukselle samassa yhteydessä , että tällaisen mietiskelyn on turhaa koska pelastus perustuu armotalouteen. Samalla opimme ymmärtämään, että Abrahamin siemenellä on hengellinen merkitys. Me kuulumme samaan sukuun uskon kautta, koska Abraham vanhurskautettiin uskon kautta, jotta kukaan ei pääsisi kerskumaan teoilla eikä minkään muunkaan perusteella.

Tämä geenikartta on taas herättänyt tuon vanhan villityksen : kuulua Abrahamin jälkeläisiin lihan kautta. Se on väärää ja turhaa teologiaa  ja himmentää armotalouteen perustuvaa pelastusta.

Sitä paitsi, kuten yllä olevassa artikkelissakin kerrotaan  on geenien perusteella olevat tulkinnat vasta alussa ja arvellaan sen vielä kestävän koko vuosisadan. Kaiken lisäksi hämäriä testejä myydään kovalla hinnalla

____________________________________________________

21.7.2008

    Olisi tyhmän uhkarohkeata tehdä lopullisia johtopäätöksiä asiasta josta ei tämän enempää saa irti.

Kuitenkin selvästi näkee että hallitus ei kerro koko totuutta mistä on kyse. Se lienee siksi, että tiettyjen yhteiskuntarakenteiden radikaali muuttaminen kostautuu jossakin muussa asiassa ja tulee yhteiskunnalle erittäin kalliiksi. Näinhän on käynyt. Yksi aivan karkea esimerkki puhuu kuitenkin  siitä miten lain muutokset voivat vaikuttaa. Viinanhinta laskettiin eurooppalaiselle tasolle. Lain säätäjät kilvan vastustivat kaikkia varoituksia mitä siitä voi seurata. Nyt on toteen käynyt ne mistä varoitettiin, mutta paluuta entiseen on todella vaikeata.

    Suomen talouselämässä on selvästi kasaantunut suuria ongelmia työvoimasta, sen puutteesta ja toisaalta ylikoulutuksesta, mutta ennen kaikkea sen laadusta. Suomi on demokratian johtavia yhteiskuntia jonka eräs hedelmä on , että naiset ovat saaneet opiskella tasavertaisesti miesten kanssa. Järkihän on kummallakin sukupuolella sama, mutta fyysiset voimat kaukana toisistaan. Näin ollen työmarkkinoille on syntynyt epätasapainoa. Tuskinpa mies jolla on sama koulutus kuin naisella ottaisi vapaaehtoisesti fyysisesti raskaampaa työtä. Nainen taas ei jaksa ottaa vastaan sellaista raskasta työtä joka vaatii miesten kaltaista voimaa. Näin syntyykin epätasapainoinen asetelma demokraattisilla työmarkkinoilla. Tätä on nyt vaikeata korjata kun yhteiskunnasta on tasa-arvolain kiistelyn myötä hävinnyt melkein täysin ”herrasmies” ajattelu ja heikomman astian kunnioittaminen. Miksi miehen pitäisi antaa toimitusjohtajan paikan naiselle vain siksi että nainen ei jaksa raataa varastohommissa ja itse mennä sinne vain sen vuoksi että olisi herrasmies.

    Vaikka teollinen vallankumous jatkuu ITT aloilla, niin raskaat työt eivät ole mihinkään hävinneet. Jonkunhan ne pitää tehdä. Amerikassa ne ovat kaatuneet maahan muuttajille. Suomessa tätä kulttuuria ei ole eikä hevillä synny kun verinen veljessota oli juuri näistä syistä syntynyt. Haavat ovat vieläkin avoinna. Tosin älymystö on ottanut nämä asiat esille ja koittaa sitoa viimeisetkin haavat. Tutkijat ovat uurastaneet historian parissa löytääkseen viimeisetkin ristiriitaiset ja hoitamattomat asiat. Eräs tällainen on kirkko. Sehän sai huonon maineen kun oli avoimesti valkoisten puolella. Nyt kirkko on pyytävinään kovasti anteeksi. Sehän vain todistaa että asiaa käsitellään ja että yhteiskunnassa on ongelmia.

Vahingon ja hyödyn tasapainoa on vaikeata laskea jos otamme esille sodanjälkeisen ajan. Rintamalla oli kaatunut ammattitaistoista miestyövoimaa. Samalla myös fyysisentyön tekijöitä. Henkiin jäänneille perheille jäi vain vastuuta kantavia naisia. Tässä vaiheessa ei ollut merkitystä mikä oli henkiin jääneen väestön koulutus, kaikki kelpasivat. Sotaa edeltävä aika oli karsinut lahtarien toimesta työtä tekeviä ”puniikkeja” ja sekin haava oli auki. N:liitolle maksettavat sotakorvauksetkin vaativat työvoimaa teollisuuteen. Tuota työvoimaa ei ollut muualla kuin kodeissa ja sielläkin suurin osa oli naisia. Tässä vaiheessa yhteiskunta imaisi erään vahvan sosiaalisen kasvattaja ryhmän kodista ulos – äidit. Lasten kasvatus sai aivan uudet muodot. Äidit korvattiin vierailla äideillä ja lastentarhoilla. Yhteiskunta tuli mukaan kun se oli sen ideakin. Syntyi 60-luvun moraali. Vapaat suhteet ja vapaat ajatukset saivat tilaa koko yhteiskunnan ajattelussa. Perhe yhteisö oli muuttunut ellei jopa romuttunut. Sodan jälkeiset ajat olivat niin raskaita, että vanhemmat laittoivat lapsensa kouluun hinnalla millä hyvänsä ettei heidän tarvitsisi kärsiä samaa mikä heidän vanhempansa.

      Tänään yhteiskunnassamme on jälleen suuri ongelma jota yritetään ratkoa tasa-arvolailla. Ja niin kuin HS artikkelin otsikossa lukee Hallitus haluaa naisia yritysten hallituksiin ja isiä perhevapaille ,kertoo ainakin sen, että on suurista vaikeuksista kyse joka ei luonnollisen valinnan kautta ratkea, vaan on lain voimalla korjattava.

          

       En halua olla pessimisti, mutta en jaksa enää uskoa, että tästä syntyisi jotain parempaa. Päinvastoin, jos ahne yhteiskunnan rakentajajoukko (markkinatalouden talutusnuorassa olevat hallitukset) on saanut luonnon tasapainon heittelehtimään saasteitten jäljiltä, niin tämä ”luonnoton”, miehen ja naisen välisen eron häivyttäminen lain voimalla tulee aiheuttamaan vieläkin suurempia ongelmia. Luonnollisia asioita ei voida lailla muuttaa. Luonto nousee sitä vastaan. Luoja kun loi miehen mieheksi ja naisen naiseksi – erilaiseksi, niin kyllä luonto ja Luoja (minulle hän on Jumala vaikka tiedemiehet kutsuvat sitä kehitysopiksi johon ihminen ei ole todistettavasti aikaisemminkaan puuttunut ja näin ollen jää edelleenkin selittämättä kuka kaikkea ohjaa ?) pitää huolen siitä, että jos tätä lakia rikotaan, niin luonto alkaa horjua ja voida pahoin. Aivan niin kuin silmiemme edessä tapahtuu, kutsuttakoon sitä vaikkapa ”kasvihuoneilmiöksi” joka taas on todistettavasti ihmisen aiheuttama , ei luonnollisen kehityksen tulosta.

Nyt on jo menossa sota - taloudellinen sota.
Ja kuten Amiraali Klenberg kerran televisiossa sanoi, että taloudellista epävarmuutta seuraa aina sotilaallinen epävarmuus. Eikö ihmiskunta ole mitään oppinut, paitsi suunsoittoa ja valehtelua. Kanervan valheet on kuin hyttysen pissa meressä verrattuna siihen mitä poliitikot kansalaisille valehtelevat ja tarjoavat omaa toiveajattelua totuutena. Vain Jumala on totuus ja siksi hän on asiaan puuttunut.
.

Tätä asiaa olen jauhanut jo vaikka kuinka monta vuotta, mutta se onkin minun juttuni. Kyse ei ole siitä että yritän todistella olevani oikeassa vaan siitä, että Jumalaa ei jostain syystä nyt tahdota kuunnella. Juuri nyt kun hänen neuvonsa olisivat elämän arvoisia Suomelle. Ja kun ei kuunnella edessä on katastrofi.

  Kannattaisi palauttaa mieliin, että idänpuoleisella naapurillamme on aina ollut halu olla yhtä suomen kanssa ja pitää yhteisiä sotaharjoituksia nimen omaan Suomen maassa. Ei NATO keskustelu ole sitä aikaan saanut, vaan suunnitelmat Natoon liittymisestä on laukaissut Venäjän Nato-suurlähettilään Dimitri Rogozinin voimakkaat ilmaisut. Nythän juuri Suomi todistaakin sen, mitä varten yhteisiä sotaharjoituksia on ehdotettu vähän väliä. Suomihan on juuri tekemässä sitä mitä YYA sopimuksella oltiin estämässä. Eiväthän sodat ole loppuneet eivätkä niiden uhat. Vai miksi suomi hakeutuu NATOON jos ei ole ulkoista uhkaa? On tämä todella vakavaa jos kerran Jumala on siitä varoittanut.

24.10.2008 PAKKOHAN TÄHÄN

                                      OLI RYHTYÄ

Kun rypälepommit ei tätä hyökkäystä pysäytä, niin oli tartuttava karhua "sarvista". Sinällään erikoinen juttu, että puolustusministeri ryhtyy toimiin ja saa hämmästyttävän lyhyessä ajassa tällaisen historiallisen päätöksen aikaan: otettiin valtion uusi ase käyttöön. Perustettiin sijoitusyhtiö SOLIDIUM. Helsingin Sanomien otsikoita :"Porvarihallitus palaa pitkälle menneisyyteen"- "Elisa-kauppa aloitti uuden ajan"- "..finanssikriisin dramaattisissa tunnelmissa..."- 

Asian täytyy olla enemmän kuin pelkästään taloudellinen vaara. Sillä täytyy olla myös sotilas-ja puolustusstrateginen merkitys itsenäiselle valtiolle. Näin suuriin ja nopeisiin toimenpiteisiin, ja vielä puolustusministerin aloitteesta, ei muuten olisi ryhdytty. Kun vielä muistissa on Häkämiehen tuskaisa huuto USA:ssa : Venäjä, Venäjä ja Venäjä ja ulkoministeri Aleksander "Absalom" Stubbin , uskonnollis hurmioituneen saarnamiehen vakuuttelut :"Rauha , rauha, ei hätää mitään.....!" , niin ei ihme, että pörssit heiluu ja globaalitalous hoippuu kuin humalainen kun kansalle ei kerrota totuutta, vaan tuuditaan valheelliseen rauhaan jota ei todellisuudessa ole eikä tule.
On ainutkertaista Suomen itsenäisyyden historiassa, että Jumalalta ei kysellä mitään neuvoja eikä kuunnella kun hän kysymättä vastaa.

2.10.2008 TALOUDELLINEN SOTA JATKUU

  

Jatkoa alla olevaan kirjoitukseeni 16.6.08
Kiina joutuu rahoittamaan Yhdysvaltoja. Kiina on nielaissut taloudellisen sodan asettaman syötin ja jäänyt dollarikoukkuun. Kasvavista riskeistä huolimatta se joutuu rahoittamaan Yhdysvaltojen julkistaloutta. Kiinalla on maailman suurin valuutta varanto dollareissa ja noin 60-70 % on kiinni Yhdysvaltain velkakirjoissa. Jos dollarin arvo laskee johtaa se kaaokseen kun Kiinan omistusarvo vajoaa pohjamutiin. Kiina on jumissa  nykyomistustensa kanssa. Se ei voi vetää rahojaan pois eikä myydä velkakirjoja aiheuttamatta romahdusta. Se on koukussa. Tosin Kiina voisi käyttää tilannetta  aseena jota voisikin kutsua ”talouden ydinase”. Venäjäkin nurisee Putin lausunnoilla syyttäen Yhdysvaltoja huonosta talouden hoidosta. Se voi tarkoittaa sitä, että venäläisetkin ovat vahvasti dollarikoukussa. Talonpoikaisjärjellä voi siis päätellä, että dollari ei voi hävitä eikä romahtaa. Pahimmassakin tapauksessa, jos sisäpiiri päättää luopua dollarin maailman herruudesta ja siirtyä johonkin toiseen valuuttaan, niin ei se jätä suurta puhallusta tekemättä. Dollari ”pumpataan” korkeaan kurssiin jolloin onnettomat ihmiset siirtyvät ostamaan dollareita ja sitten……. matto vedetään alta. Soros rikastui tällä lailla.  Tämähän voi olla myös Yhdysvaltojen sotastrategia hegemonian säilymiseksi kun se antaa dollarin vajota. Vaikka heikon dollarin aikana ulkomaiset ostajat saavat erittäin halvalla ostaa amerikkalaisten omaisuutta, niin eivät he saa sitä vietyä Yhdysvalloista pois. Se on ja jää sille mantereelle omistipa sen kuka tahansa.

16.6.2008

Täällä se taloudellinen sota vasta muhiikin kun kiinan dollari tili paisuu kuin pullataikina. Kiina on ottanut Amerikan tähtäimeensä. Se on nielaissut vihreä setelisyötin ja nyt se seuraa kuin hai laivaa. Tosin vertaus ontuu pahasti. Mieluummin sopisi ilmaus USA hinaa soutuveneellä jäävuorta

 

 

  

Kun jättiläisvaltion taloudelliset savijalat alkavat murtua ja sotilaallinen epävarmuus astuu kuvioihin on ilmestyskirjan hurjat ajat ovella.

 

 

 

 

 

                                                                          

Markku Koivistoa meikataan uuteen uskoon ja oppiin. Nokiamissioon kuuluu paljon helluntailaisia ja baptisteja. Onhan se pakko muuttaa "totuutta" kasteesta jotta heidänkin rahansa tulisivat kassaan. Raha ratkaisee. Tai niin kuin Kauppalehden kannessa luki kerran:
RAHA ON VALLAN SYNONYYMI.
Jotkut uskovat saattavat ihmetellä että miksi lietson riitoja arvostelemalla muita veljiä. Kyse ei ole riidan lietsomisesta, vaan minua kiinnostaa syyt jotka aiheuttavat näitä kiistoja. Minulle veli on veli jos hän on uudestisyntynyt. Ja siksi kiinnostaakin miksi hän näkee asiat erilailla kuin minä. Uudestisyntymätönhän on aina erimieltä uudestisyntyneen kanssa. Seuraava artikkeli joka oli Helsingin Sanomissa 22.4.08 herättää todella pohdintaa.
.
    
     HS 22.4.08
Kirkkokuntia vaivaa ajoittain ja joillakin krooninen rahapula nykypäivinäkin. Katolisen kirkon tunnetuin rahapula korjattiin siten, että "syntejä sai ostaa anteeksi" ja siitä annettiin kuitti pelastuksen todellisuudesta. Silloin Lutherinkin silmät avautuivat näkemään hengellisen pimeyden ja hänet yritettiin tappaa katolisen kirkon toimesta. Miksi uskoisimme, ettei tuota pimeyttä olisi tänäänkin kääriytyneenä valkeuden vaatteisiin. 

Edessämme on artikkeleja päivän tapahtumista jotka hyvinkin voisivat olla sitä. Eräs tapa kerätä maksajia kalliiden kiinteistöjen, palkkojen jne. maksumiehiksi "oikealla opilla". Koska "operaatio" kasteella liitetään kirkon (seurakunnan) jäseneksi niin on ymmärrettävää, että se pitää tehdä mahdollisimman ripeästi ja aikaisin ettei toinen kirkkokunta ehdi ensin. Sitten perään syytellä uudelleen kastajia sumppukalastuksesta. Varmuuden vuoksi vielä muotoillaan tuo kasteoppi erilaiseksi jotta voitaisiin syyttää harhaopista ja väärään "maksajalaumaan" kuulumisesta. Asiaa höystetään myös pelottelemalla helvettiin joutumisella. Siinähän onkin jo riidan ainetta tarpeeksi. Kyllä tämän pitäisi herätellä uskova miettimään mistä on kyse todellisuudessa. Järkyttävin kaste oppi jonka löysin historian kirjoista oli keskiajalla jolloin naisen vaginan kautta työnnettiin "kasteruisku" kohtuun jos epäiltiin että lapsi syntyy kuolleena. No epäilys täytyi varmuudella tuollaisen toimenpiteen jälkeen. Tulihan lapsi kuitenkin kasteen kautta taivastenvaltakunnan kelpoiseksi, sillä kuolleita ei voi kastaa. Hätä keinon keksii. Siitä kaiketi meidän aikoihimmekin saakka on säilynyt "hätä kaste", vaikkakin raaimmat keinot ovat poistettu lainsäädännöllä.

Yllä olevassa artikkelissa katolinen kirkko haikailee ev.lut.kirkon erityisasemaa kun valtio kerää sille tuloja. Sekin haluaisi tuon edun. Markku Koivistokin on useampaan otteeseen tuonut oman liikkeensä taloudelliset vaikeudet esille. Viisas lukija voi itse päätellä mistä todellisuudessa on kyse ja mihin se varmuudella johtaa jos Hra Mammonalta pyydetään apua Jumalan valtakunnan työhön. Sitähän se Herra tarjosi jo Jeesuksellekin lupaamalla kaikki maailman rikkaudet jos vaan kumartaa häneltä pyytämään.

Tulkoon tähän loppuun kerrottua eräs syy miksi minua niin huolestuttaa tämä rahavetoinen kristillisyys. Kun aikoinaan tulin uskoon viihdeteollisuuden huipulta, niin olinhan minä vetonaula kirkkokunnalle johon kasteen kautta liitettiin. Tilaisuuksiin jossa lauloin tuli valtavasti väkeä ja kerättiin suuria summia Herran työlle. Sain myös omakohtaisesti nähdä miten noita varoja käytettiin ja miten tuota valtataistelua käytiin teologisilla aseilla. Totuuden Henki myös osoitti paljon väärinkäytöksiä. Pahinta oli se kun näin, että suuri rahasumma saa vallan omistajan muuttamaan jopa oppia. Tänään näin huomenna toisin oppia levitetään tänäkin päivänä. Rahapulassa oleville seurakunnille tuo Herra Mammona onkin tarjoamassa yhteistyötä.
.
Eikö tuo seuraava artikkeli koskien Kuopion tuomiokapitulia (aika hurja ja nimensä mukainen kapituli) kerro jo sen, että sama tauti vaivaa vuosituhannesta toiseen. Nyt on tuomittu, että oikea oppi väärän kirkkokuntaan kuuluvan papin käytössä muuttuu vääräksi. Ymmärtäisin sen jos olisimme keskiajalla, mutta tänään .... Ehkäpä me olemmekin palanneet keskiaikaan , alkeisoppeihin ja ämmäin taruihin kuten apostoli Paavali kirjoittaa.
.

 

  

Siis hetkinen ? Kuka se tämä sitten on? "Kädet on Eesaon kädet mutta ääni on pettäjä Jaakobin"? Väärällä kasteelle ei oteta Kristuksen ruumiin - seurakunnan jäseneksi ? Ei vaikka olisi kuinka uskossa ? Usko ei siis pelasta vaan kaste ? Silloin jumalattomiakin voi pelastaa kastamalla "oikealla" kasteella. Minä kun ymmärsin että uskovia vain kastetaan ei jumalattomia. Ja nimenomaan lapsikastetta puolustetaan juuri sillä, että lastenkaltaisten on Jumalan valtakunta. Nythän kaste nousee aivan uuteen valoon. Eli toisin sanoen nyt vasta se lapsikaste epäselvä onkin. Toisin sanoen oikealla tavalla kastamalla vasta lapsi tulee uskoon. Siis kaste on luterilaisen opin mukaan sittenkin teon- oikean teon kautta pelastumista eikä armosta vaikka niin on väitetty. Nyt kyllä olen todella ja oikeasti hämmästynyt vaikka huumorilla tämän asian tuon esille. En todellakaan ymmärrä mistä on kyse ja mihin aikaan olemme tulleet kun usko ja armo ei riitä pelastukseksi vaan siihen tarvitaan oikea kaste. Pitääkö ensin opettaa ihmisella oikea kaste ja kun hän sen uskoo niin vasta sitten kastetaan???? Silloinhan se on se niin kutsuttu aikuiskaste, sillä niin he opettavat ??

Tietyt merkit viittaavat siihen, että tuleva herätys voi olla

Kaste herätys
Jeesuksenkin aikana eräät papit tulivat Sanalle kuuliaisiksi ja ottivat kasteen
.
Liikaa on aina liikaa seurakunnan aaseillekin 
    Jeesuksen sanat vallan haluisille papeille:" Te teette raskaita kuormia muiden kannettavaksi, mutta itse ette koske niihin sormellakaan."

   Markku Koivistosta on kirjoitettu, että hän halajaa valtaa. Sehän kovin vaarallista , sillä historia on todistanut, että jos se annetaan ihmiselle niin se ihminen turmeltuu. Hämmästelkäämme tohtorin logikkaa:

1. Markku Koivisto tohtoroi itsensä väitöskirjalla aiheesta "lapsikaste". Sillä hän todistaa että kaste on oikea. Siis muut kasteet ovat vääriä. (kuten aikuiskaste)

2. Ev.lut.kirkolle lapsikaste on pyhä sakramentti. Jos siis kirkon pappi käy itse aikuiskasteella (niin kuin moni on salaa tehnytkin) niin hänet erotetaan seurakunnasta raskauttavan synnin vuoksi, ellei tee julkisesti parannusta.

3. Markku oli ehdolla piispan valinnassa. Tuo virka edellyttää kirkon sakramenttien pitämistä pyhinä. Kirkon kasteoppia pidetään itsestään selvyytenä ja opinalkeina ja kun siihen lisätään vielä tohtorin Markku Koiviston tekemä väitöskirja, niin selityksille ei voi olla liikkumatilaa. 

4. Markkua ei valittu piispaksi. Uraputki ei kuitenkaan tyssää tähän, vaan hän perustaa oman kirkkokunnan jossa kasteen harhaoppi muuttuu oikeaksi opiksi. Uudessa kirkkokunnassa otetaan käyttöön molemmat Raamatun kasteet. "Tähän mennessä emme ole kastaneet, mutta tulevaisuudessa kastamme sekä lapsia että aikuisia", Koivisto täsmensi.

Minun on nyt rehellisesti sanottava etten ymmärrä. Nousee kysymys voiko Jumalan palvelijaan Markku Koivistoon enää luottaa totuuden julistajana. Mistä tiedän minkä Jumalan totuuden hän seuraavalla kerralla kiepsauttaa päinvastaiseksi. Vuosisatoja on kiistelty kasteista ja vedottu Jumalan sanaan Yksi usko, yksi Herra yksi kaste..... Mistä se toinen kaste nyt on löytynyt ja vieläpä oikeaksi todettu? Aivan samanlainen ihme kuin että yhtä äkkiä on keksitty että nainenkin voi olla pappi. Pata kattilaa soimaa.   Entäpä se tohtorin titteli ? Kai se on otettava tohtori Markku Koivistolta pois kun itse myöntää tekemänsä väitöskirjan vääräksi. Tätäkö se valta tarkoittaa josta Markku puhuu ja havittelee; muuttaa mielin määrin oppeja ja kerätä ympärilleen "ne oikeaoppiset" ja julistaa muut vääräoppisiksi. Eihän tässä mitään uutta ole. Koko verinen kirkkohistoria kertoo juuri tästä valtataistelusta. Papit ja kirjanoppineet väittivät Jeesustakin harhaoppiseksi kun hän sanoi heidän muuttanee Jumalan sanan tyhjäksi omilla selityksillään. Siksi etsivät tilaisuutta tappaakseen Jeesuksen. Katolinen kirkko teki aivan samaa Lutherille. Hekin etsivät tilaisuutta tappaakseen hänet. Luther puolestaan vainosi anabaptisteja jotka opettivat, että lapsikaste on perkeleestä. Monet joutuivat pakenemaan henkensä kaupalla Amerikan mantereelle. Eikö Kristuksen seurakunnassa opeteta vain totuutta salatuimpaan saakka koska Jeesus on tie totuus ja elämä?  Eihän Jeesus voi olla harhaoppisen seurakunnan pää. Eihän !!! ?? Miten uskovaiset voivat rahoittaa harhaoppia jotta se leviäisi ja näin osallistua heidän synteihinsä olemalla sellaisen järjestön  jäsen ? Kai tämä sitten on sitä lopunaikaa ennen seurakunnan ylösottoa josta Jeesus varoittaa sanoen, että eksytykset ovat niin suuria , että jos mahdollista valitutkin eksyvät. Neuvoksi hän antaakin: "Katsokaa ettei kukaan teitä eksytä !"

                                   

 

Aleksander Stubb

    Tämä nyt on ihan minun mielipiteeni samalla tavalla kuin muodikkaasti iltalehtien palstoilla ihmisiltä kysyttäessä.

    Aika näyttää oliko tämäkin siirto Suuremman kädellä tehty. Nimittäin Ilkka Kanervahan oli ovelasti opportunisti ja jo nuorena poliitikkona veljeili kommunistien kanssa vaikka olikin vitivalkoinen kokoomuslainen. Siksi kai Putin luotti siihen, että Kanerva järkevänä poliitikkona on hyvä neuvottelu kumppani koskien NATOA. Stubb ajaa avoimesti sotilasliittoa piippuun kuin käärme paratiisissa. Ehkäpä tämän nuoren, hurjan, "loistavan" poliitikon, joka tuo uudet tuulet Suomen suomaille, tehtävä onkin sitten iskeä se viimeinen naula Putinin kiukun kirstuun jolloin Putin täyttää sanktionsa jos Suomi liittyy Natoon. 

    Näin todennäköisesti käy toteen ne lukuisat profetiat koskien Suomen itsenäisyyden menetystä. Yhtenä profetian näkijänä on myös allekirjoittanut.

    23.04.08 Ulkoministeri Aleksanterin käyttäytyminen muistuttaa pelottavalla tavalla kuningas Davidin pojan Absalomin valtaan pyrkimisestä. Kaunis hymy, valkeat hampaat ja kaikkitietäväisyys siitä, ettei vanha kuningas enää ole ajan hermolla eikä muutenkaan oikein kykeneväinen hoitamaan maan asioita. Hän valloittaa kuulijat kauneudellaan ja vahvalla egollaan joka suorastaan säteilee oikeassa olemista ja erehtymättömyyttään. Seuraavassa HS 22.4.08 kirjoituksessa on todella vakavasti otettavaa asiaa Aleksanteri instituutin tutkijalta Mikko Palokorvelta.

Tässä muutamia painavia asioita kyseisestä artikkelista
       Georgian presidentti varoittaa Suomea. Jos esim. Georgia liittyisi Natoon jolloin Venäjä reagoisi ja Naton joukot hälytettäisiin Georgiaan niin Suomen pojatkin joutuisivat sinne. Olisiko Nato-Suomi valmis  Venäjän naapurina puolustamaan Nato-Georgiaa ? Silloinhan Suomikin tulisi Venäjän viholliseksi ja sen rajanaapurina vihollisuuden ensi kohteeksi. Tästä syystä Venäjä ei halua että Suomi liittyisi Natoon. Suurvaltana sen sanoissa on suurempi painoarvo kuin pienen Suomen. 
         Nato pöydässä istuessaan Suomella ei olisi kuitenkaan päätösvaltaa ratkaista mihin konflikteihin Nato osallistuu, mutta velvoitteen mennä sinne säilyvät.
.
     

                           

___________________________________________________

 

HS 7.2.08

     Artikkeli huokuu ihan saman herran henkeä joka yrittää korvata Jeesuksen,  Pyhän Hengen. Se tarjoaa lohdutukseksi materiaalin antamaa turvallisuuden tunnetta mutta kun se ei pysty täyttämään hengellistä nälkää, niin sen tilalle täytyy tarjota ”ideologiaa”, aatetta joka antaisi mielenrauhan. Tässä näkyy niin kirkkaasta sama tauti kuin mikä romutti kommunismin. Aika kun on totuuden veli, niin se paljasti ideologian tyhjyyden. Kommunismi laitettiin kiireesti roskakoriin ja tilalle nostettiin ”kristinuskon” kaapuun puettu materialismi, eli hyper- kapitalismi:  yksi herra, yksi usko, yksi kaste. Kaikkivaltias Jumala omistaa kullat ja hopeat ja sen kautta täyden vallan. Ja koska Herra matkusti kaukaiselle maalle, niin täytyihän ”viinitarha” jättää palvelijoille hoidettavaksi. Venäjällä on tapahtunut tämän sukupolven suurin näytös; Valtakunnan ryöstö. Putin teki sen taitavasti, koska kansa oli aivopesty ateismiin eikä se enää muistanut mikä on tämän oikean Herran oppi. Kristinusko muotoutetaan kansan taiteeksi ja kulttuuriksi jolla täytetään sielu ja henki. Taiteen opettajaksi, vaalijaksi ja levittäjäksi valtuutetaan kirkko instituutio joka on ainoa oikeassa oleva koska edustaa Jumalaa. Aivan sama malli löytyy jo tuhansien vuosien takaa juutalaisuudesta. Uskonnollinen valta ja korkea kulttuuri. Tähän pyrkii Venäjä ja sen perässä muut valtakunnat ja yhtymät.  

SDP on tajunnut, että sillä on juuri tuo tauti. Se on menettänyt ideologisen uskottavuuden ja nyt se kiireesti etsii uusia muotoja miten ratkaista ongelma sulautumatta Kokoomuksen linjoihin. Tuomioja jo ärähti ja koittaa sulkea sitä ikkunaa josta kirkko nyt meinaa väkisin tulla suuren puolueen olohuoneeseen kun se pyytää ”punikeilta” anteeksi ja tarjoaa kristillistä kulttuuria kansan sielujen ruuaksi. Siis Taberman on ihan oikea persoona ruokkimaan tätä nälkää. Puolue ei heti oivaltanut sitä kun kansa äänesti Tabermanin eduskuntaa. Nyt  se sen tajusi ja tarttui mahdollisuuteen. Runoilija Taberman saakin olla Jeesuksen korvike julistamalla kauniita rakkauden runoja / psalmeja kuin mikäkin ”David” norsunluu valtaistuimelta. On siis tärkeätä, ettei kansalle tule synnintuntoa ja etteivät he lähtisi seuraamaan uutta johtajaa joka on papinkaavussa ja ”kypärä” päässä, kuten pilapiirtäjä Kari sen HS:ssä kuvasi. Samalla se oli Kokoomuksen symbolikin. Tätä Tuomioja pelkää – vallan valumista oikealle. Varoittavana esimerkkinä on Venäjä. Sen verran rehellinen Tuomioja näyttää olevan ettei tee ”takin kääntö” temppua kuten kaikki kommarit. Ehkä hän vielä luottaa rehellisyyteen. Pelkään pahoin, että se ei onnistu. Historia kun on todistanut, että sodan alettua ensimmäisenä ammutaan totuus.  

JTT  Näyttää siis siltä, että työväentalotemppeliin on tulossa useampiakin herroja. Heidän joukossaan on ehdottomasti myös itse Jeesus. Ja jos Tuomioja todella rakastaa totuutta hän kohtaa Jeesuksen.

                                  

Köyhä kansanosa yhä solidaarista

 

 

 

Haluaisin välttää yleistyksiä, mutta Esko Ahon (HS 14, 9.) ja Pirkko Etelävuoren (HS 19, 9.) kirjoitukset tuovat väistämättä mieleen Nousukausi-elokuvan teeman.

Sen mukaan solidaarisuutta ja aitoa toisesta ihmisestä välittämistä löytyy vain ala­luokan ja syrjäytyneiden pa­rista
Sekä Aho että Etelävuori vaikuttavat edustavan ns. kansasta vieraantunutta eliit­tiä, joka nyt on mitä ilmeisim­min myös täysin kivettänyt sydämensä - Etelävuori toteaa, ettei kukaan rakasta läskiä alkoholistia.
Voin vakuuttaa, että vaikka rikkaan eliitin parista tällaista rakkautta ei löytyisi, niin kuten Nousukaudessa, sitä edelleen löytyy köyhän kansan parista.
Siitä tosin olen Etelävuoren kanssa yhtä mieltä, että köyhä on lopulta se, joka joutuu kodittomana kerjuulle tilan­teessa, jossa jokainen pantai­siin maksamaan "itse aiheute­tun" (mahdollisesti mielenter­veysongelmasta tms. johtu­van) sairautensa hoitokulut.
Nämä kun yleensä ovat köyhien vaivoja, ja köyhillä luonnollisesti ei ole varaa maksaa hoidostaan, kun jopa terveyskeskusmaksu tuntuu liian korkealta. Tosiasiassa varmaankin "itse aiheutettu­jen" sairauksien hoitokulut maksettaisiin toimeentulo­tuesta.
Vai onko tarkoitus, että köyhät ja sairaat tällä tavoin tapettaisiin yhteiskunnasta pois? He kun eivät sovi teho­talouteen,

Elina Lahti   fil.yo.Turku

viktor.klimenko@hotmail.com

 

 

Kaikki oikeudet pidätetään. Sivuston © Viktor Klimenko. Kuvien ja tekstien kopiointi tai muu luvaton käyttö ehdottomasti kielletty.